Lena Hartilla oli vain kolme sekuntia aikaa pÀÀttÀÀ, antaisiko hÀn New Yorkin pelÀtyimmÀn miehen kuolla aivan silmiensÀ edessÀ.
Myrkytetty samppanjalasi oli jo matkalla Victor Romanon huulille.
NiinpÀ huomaamaton palvelijatar astui esiin ja löi hÀntÀ suoraan kasvoihin.
Hetken ajan nÀytti siltÀ, ettÀ koko Grandueur-hotellin juhlasali lakkasi hengittÀmÀstÀ.
Kolmesataa silkkipukuihin ja kalliisiin pukuihin pukeutunutta vierasta tuijotti Victor Romanoa â miestĂ€, jonka pelkkĂ€ ÀÀni sai koko huoneen hiljenemÀÀn nopeammin kuin yksikÀÀn laukaus.
Tavallisen palvelijattaren nyrkinisku horjutti hÀntÀ taaksepÀin. Samppanjalasi lensi tarjottimelta, leijui hetken kristallikruunujen valossa ja sÀrkyi sitten marmorialattialle.
Vaaleankultainen neste levisi lattialle. Sen pinnalle muodostui epÀtavallisia kuplia, ja ilmaan nousi pistÀvÀ, karvasmantelia muistuttava haju.
Lenan kÀsiÀ poltti.

HĂ€nen koko kehonsa vapisi.
HÀn ei ollut koskaan elÀmÀssÀÀn lyönyt ketÀÀn julkisesti. HÀn oli sellainen ihminen, joka pyysi anteeksi silloinkin, kun joku törmÀsi hÀneen, ja painoi katseensa aina alas, kun varakkaat vieraat katsoivat hÀntÀ kuin hÀn olisi ollut nÀkymÀtön.
Mutta sinÀ iltana, keskellÀ miljonÀÀrejÀ, poliitikkoja, liikemiehiÀ ja miehiÀ, jotka pelkÀsivÀt tÀtÀ yhtÀ miestÀ, Lena Hart teki jotakin, mitÀ kukaan ei olisi osannut odottaa.
HÀn löi New Yorkin vaarallisinta mafiapomoa.
Ja ehkÀ hÀn oli juuri pelastanut tÀmÀn hengen.
âKuka lĂ€hetti sinut?â henkivartija huusi, tarttui Lenan kaulukseen ja paiskasi hĂ€net tarjoilutiskin reunaa vasten.
Tarjottimet putosivat lattialle kovaÀÀnisesti.
ErÀs nainen kiljaisi. Tuolit raapivat marmoria, ja jousikvartetti vaikeni kesken kappaleen.
Lena yritti irrottaa henkivartijan kÀttÀ kaulaltaan ja osoitti epÀtoivoisesti lattialla sÀrkyvÀÀ lasia.
Silloin Victorin ÀÀni leikkasi kaaoksen lÀpi.
âDmitri.â
Vain yksi sana.
Ja koko huone hiljeni vÀlittömÀsti.
Henkivartija pÀÀsti Lenasta irti.
Victor kosketti haljennutta alahuultaan ja tarkasteli peukalonsa pÀÀhÀn jÀÀnyttÀ verta aivan kuin koko vÀlikohtaus olisi ollut vain pieni harmi. HÀn oli pitkÀ ja leveÀharteinen mies, jonka musta italialainen puku oli rÀÀtÀlöity tÀydellisesti. Tummissa hiuksissa nÀkyi hopeisia juovia, ja hÀnen lÀhes mustat silmÀnsÀ olivat kylmÀt kuin talvi.
âTĂ€ytyy myöntÀÀ, ettĂ€ sinulla on aika kova iskuâ, hĂ€n sanoi.
Lena hengitti raskaasti.
âSamppanjaâ, hĂ€n sai sanottua.
Victor muuttui vakavaksi.
âMitĂ€ siitĂ€?â
âHaistakaa sitĂ€â, Lena kuiskasi.
Victor kyykistyi lÀikkyneen nesteen viereen koskematta siihen. HÀn kumartui ja haistoi sitÀ kerran.
Sitten hÀn jÀhmettyi.
âManteliâŠâ hĂ€n mutisi.
HĂ€nen kasvoiltaan katosi kaikki hymy.
HĂ€n kiersi katseellaan salin, kunnes se pysĂ€htyi Leon Merceriin â luotetuimpaan neuvonantajaansa ja liikekumppaniinsa.
Leon seisoi pöydÀn numero kahdeksantoista vieressÀ ja nÀytti sopivan jÀrkyttyneeltÀ.
Mutta Lena huomasi jotakin.
HetkeÀ sen jÀlkeen, kun lasi oli sÀrkynyt, ennen kuin Leon ehti esittÀÀ kauhistunutta, hÀnen kasvoillaan vÀlÀhti toinen ilme.
Viha.
Victor huomasi sen myös.
âLukitkaa kaikki ovetâ, hĂ€n kĂ€ski.
Muutamassa sekunnissa jokainen uloskÀynti oli suljettu.
âKukaan ei poistu tĂ€stĂ€ salista ennen kuin tiedĂ€n, kuka yritti myrkyttÀÀ minut.â
Sitten hÀn kÀÀntyi Lenan puoleen.
âSinĂ€. Tule mukaani.â
Lena nielaisi vaikeasti.
âMinun tĂ€ytyy vielĂ€ saada työni valmiiksi.â
Useat vieraat katsoivat hÀntÀ kuin hÀn olisi juuri ilmoittanut aikovansa lyödÀ Victoria uudelleen.
Victor kohotti hitaasti kulmakarvaansa.
âSinĂ€ juuri löit Romanojen perheen pÀÀtĂ€ kolmensadan todistajan edessĂ€, kultaseni. Luulen, ettei työvuorosi ole enÀÀ suurin ongelmasi.â
Lena olisi halunnut vajota maan alle.
Sen sijaan hÀn nosti leukansa pystyyn.
âSiinĂ€ tapauksessa voisitte ainakin kiittÀÀ minua ennen kuin alatte uhkailla minua.â
EnsimmÀistÀ kertaa sinÀ iltana Victor Romano hymyili.
Mutta se ei ollut lÀmmin hymy.
Se oli sellainen hymy, joka sai vaikutusvaltaiset miehet harkitsemaan kahdesti ennen kuin sanoivat seuraavan sanansa.
âMielenkiintoistaâ, hĂ€n totesi.
Sitten hÀn kÀÀntyi Dmitrin puoleen.
âVie hĂ€net yksityiseen työhuoneeseeni. Varmista, ettei hĂ€nelle tapahdu mitÀÀn.â
Työhuoneesta avautui nÀkymÀ Manhattanille. Kaupungin valot tuikkivat valtavien ikkunoiden takana.
Lena seisoi oven vieressÀ kahden henkivartijan tarkkaillessa jokaista hÀnen liikettÀÀn.

Pian Victor astui sisÀÀn Dmitri kannoillaan.
âIstu alasâ, Victor kĂ€ski.
âSeison mieluummin.â
Dmitri nÀytti siltÀ kuin olisi juuri nÀhnyt uuden rikoksen tapahtuvan.
Victor sen sijaan vaikutti lÀhes huvittuneelta.
âMikĂ€ sinun nimesi on?â
âLena Hart.â
âKuinka kauan olet työskennellyt tĂ€ssĂ€ hotellissa?â
âKahdeksan kuukautta.â
âTiedĂ€tkö, kuka minĂ€ olen?â
âValitettavasti tiedĂ€n.â
âEtkö siis pelkÀÀ minua?â
Lena vilkaisi hÀnen veristÀ huultaan.
âPelkÀÀn tietenkin. Olen aivan kauhuissani. Vapisen vielĂ€kin.â
âMiksi sitten löit minua?â
âKoska olitte juomassa myrkkyĂ€.â
Victor nojautui pöytÀÀn.
âUseimmat ihmiset olisivat huutaneet.â
âMinulla ei ollut aikaa.â
âUseimmat olisivat juosseet karkuun.â
âMinun piti saada tarjotin putoamaan.â
Victor siristi silmiÀÀn hieman.
âTiesitkö, ettĂ€ lasissa oli myrkkyĂ€?â
âEn. Mutta huomasin, ettĂ€ jokin oli vialla, kun juoma tuotiin paikalle.â
âKerro tarkemmin.â
Lena veti epÀvarmasti henkeÀ.
âOlin kerÀÀmĂ€ssĂ€ laseja tarjoilukĂ€ytĂ€vĂ€n lĂ€hellĂ€, kun nĂ€in Leonin samppanjapullon kanssa. HĂ€n pysĂ€htyi juomien valmistuspisteelle ja puhui erÀÀn miehen kanssa. En kuullut kaikkea, mutta kuulin hĂ€nen sanovan: âVarmista, ettĂ€ hĂ€n juo lasin tyhjĂ€ksi.ââ
Victorin kasvot muuttuivat jÀlleen ilmeettömiksi.
âMiksi et ilmoittanut siitĂ€?â
âYritin löytÀÀ juhlatilaisuuden jĂ€rjestĂ€jĂ€n, mutta hĂ€n oli kiireinen vieraiden kanssa. Sitten nĂ€in Leonin antavan lasinne tarjoilijalle.â
âJa pÀÀtit lyödĂ€ minua?â
âAjattelin, ettĂ€ jos huutaisin, kaikki katsoisivat minua eivĂ€tkĂ€ lasia. Minun piti pysĂ€yttÀÀ teidĂ€t heti.â
Victor tarkasteli hÀntÀ pitkÀÀn.

Sitten hÀn esitti kysymyksen, joka sai Lenan veren tuntumaan jÀÀkylmÀltÀ.
âMitĂ€ muuta nĂ€it?â
Lena epÀröi.
âTarjoilutiskillĂ€ oli pieni kirjekuori. Leon otti sen ennen kuin kukaan muu ehti huomata sitĂ€.â
âMitĂ€ sen sisĂ€llĂ€ oli?â
âEn tiedĂ€.â
âNĂ€itkö, kuka antoi sen hĂ€nelle?â
Lena pudisti pÀÀtÀÀn.
Victor kÀveli ikkunan luo ja laittoi kÀtensÀ selkÀnsÀ taakse.
HĂ€n oli hiljaa useita sekunteja.
Sitten hÀnen puhelimensa soi.
HĂ€n vastasi irrottamatta katsettaan kaupungista.
âPuhu.â
HĂ€n kuunteli hiljaa.
HĂ€nen leukansa kiristyi.
âOletko varma?â
HÀn kuunteli jÀlleen.
âTuokaa hĂ€net alas. Haluan hĂ€net elĂ€vĂ€nĂ€.â
HĂ€n katkaisi puhelun.
Lena tunsi huoneen ilmapiirin muuttuvan.
âMitĂ€ tapahtui?â hĂ€n kysyi.
Victor kÀÀntyi katsomaan hÀntÀ.
âTarjoilija, joka toi samppanjan minulle, on kadonnut.â
Lenan vatsaa kouristi.
âEli LeonâŠâ
âLeon on yhĂ€ juhlasalissaâ, Victor keskeytti. âJa juuri Ă€sken hĂ€n pyysi kihlattuani lĂ€htemÀÀn mukaansa.â
Lena muisti vaaleansiniseen iltapukuun pukeutuneen naisen.
Clara Whitmoren.
Rikkaan ja kauniin naisen, joka oli istunut tarpeeksi lÀhellÀ Victoria nÀhdÀkseen kaiken tapahtuneen.
âTietÀÀkö hĂ€n tĂ€stĂ€?â Lena kysyi.
âEn tiedĂ€.â
âTeidĂ€n pitĂ€isi varoittaa hĂ€ntĂ€.â
Victor tarkasteli Lenaa hetken.
âOletko huolissasi kihlatustani?â
âOlen huolissani siitĂ€, ettĂ€ joku kuolee lisÀÀ, kun kaikki muut vain seisovat paikallaan ja teeskentelevĂ€t, ettei mitÀÀn ole tapahtunut.â
Jokin vÀlÀhti hÀnen silmissÀÀn.
EhkÀ yllÀtys.
EhkÀ kunnioitus.
Ennen kuin hÀn ehti vastata, työhuoneen ovi lennÀhti auki.
Dmitri seisoi ovella kasvot paperinvalkeina.
âMeillĂ€ on ongelma, pomo.â
Victor suoristautui.
âKerro.â
Dmitri vilkaisi Lenaa ja kÀÀntyi sitten takaisin isÀntÀnsÀ puoleen.
âTutkimme Leonin takin.â
âEntĂ€ sitten?â
âLöysimme toisen kirjekuoren.â
Victor ojensi kÀtensÀ.
Dmitri antoi kirjekuoren hÀnelle.
Sen sisÀllÀ oli valokuva.
Victor vilkaisi sitÀ vain kerran.
Sitten hÀnen kasvonsa kalpenivat nÀkyvÀsti.
Lena ei nÀhnyt kuvaa kokonaan, mutta tunnisti siinÀ seisovan naisen.
Clara Whitmore.
HÀnen vieressÀÀn oli toinen mies, jota Lena ei ollut koskaan nÀhnyt.
Kuvan taakse oli kirjoitettu kuusi sanaa mustalla musteella:
âKun Victor kuolee, hĂ€n saa kaiken.â
EnsimmÀistÀ kertaa sen jÀlkeen, kun Lena oli tavannut hÀnet, Victor Romano nÀytti mieheltÀ, joka oli saanut vakavan henkisen iskun.
HĂ€n taittoi valokuvan ja sujautti sen taskuunsa.
âDmitri, etsi Clara. Heti.â
Henkivartija juoksi ulos.
Lena alkoi varovasti liikkua kohti ovea.
âVoinko nyt lĂ€hteĂ€ kotiin?â
Victor katsoi hÀntÀ.
âEt vielĂ€.â
âPelastin henkenne. Tarkoittaako se, ettĂ€ olen vankinne?â
âEiâ, Victor vastasi hiljaa. âMutta se tarkoittaa, ettĂ€ joku on saattanut nĂ€hdĂ€ sinun sotkeutuvan heidĂ€n suunnitelmaansa.â
HÀn astui lÀhemmÀs ja madalsi ÀÀntÀÀn.
âJa jos Leon on tĂ€mĂ€n takana, olet paljon suuremmassa vaarassa kuin ymmĂ€rrĂ€t.â
Ennen kuin Lena ehti vastata, juhlasalista kuului voimakas pamahdus.
SitÀ seurasi kirkaisu.
Victorin puhelin vÀrÀhti. Dmitrin ÀÀni kuului linjan toisesta pÀÀstÀ.
âPomo! Löysimme Claran!â
Victor tarttui takkiinsa.
âMitĂ€ tapahtui?â
Vastaus kuului epÀselvÀsti.
âHĂ€n oli matkalla keittiökĂ€ytĂ€vĂ€n kautta ulos, ja sitten hĂ€n katosi.â
Victor jÀhmettyi.
âMitĂ€ tarkoitat sillĂ€, ettĂ€ hĂ€n katosi?â
âTÀÀllĂ€ on merkkejĂ€ kamppailusta, ja löysimme hĂ€nen puhelimensa lattialta.â
Muutamaa sekuntia myöhemmin saapui uusi viesti.
Se oli valokuva.
Clara istui pimeÀssÀ huoneessa. HÀnen kÀtensÀ oli sidottu tuolin taakse, kasvot olivat kalpeat ja suu peitetty ilmastointiteipillÀ.
HĂ€nen takanaan seisoi mustiin hansikkaisiin pukeutunut mies.
Victor tuijotti nÀyttöÀ.
Sitten kuvassa oleva mies nosti kameran eteen kÀsin kirjoitetun kyltin.
LOPETA LEONIN ETSIMINEN.
Sen alla oli toinen lause.
MUUTEN PALVELIJATAR ON SEURAAVA.
Lena tunsi, kuinka koko huone kallistui hÀnen ympÀrillÀÀn.
Victor laski puhelimen hitaasti.
Kun hÀn katsoi Lenaa uudelleen, hÀnen silmiensÀ kylmyys oli vaihtunut johonkin vielÀ pelottavampaan.
Raivoon.
âHe tietĂ€vĂ€t nimesiâ, hĂ€n sanoi.
Lena avasi suunsa, mutta ÀÀntÀ ei tullut.
Victor kÀÀntyi Dmitrin puoleen, joka oli juuri palannut ovelle.
âLĂ€hetĂ€ kaikki miehemme jokaiselle kadulle. Sulje tarvittaessa kaikki ulosmenoreitit Manhattanilta. Haluan, ettĂ€ löydĂ€tte Claran ja raahaatte Leonin eteeni omin kĂ€sin.â
âEntĂ€ tĂ€mĂ€ nainen?â Dmitri kysyi.
Victor katsoi Lenaa.
Hetken ajan Lena nĂ€ki maineikkaan ja pelĂ€tyn miehen takana ihmisen â miehen, joka oli ollut vĂ€hĂ€llĂ€ tulla murhatuksi tietĂ€mĂ€ttÀÀn ja joka oli juuri tajunnut, ettĂ€ hĂ€nen henkensĂ€ pelastanut nainen oli nyt itse joutunut maalitauluksi.
âHĂ€n jÀÀ minun luokseni.â
Lena pudisti pÀÀtÀÀn.
âĂitini odottaa minua kotona.â
âVarmistamme, ettĂ€ Ă€itisi on turvassa.â
âEtte voi luvata sellaista!â
Victorin kasvot kovettuivat.
âEtâ, hĂ€n myönsi. âEn voi.â
Juuri tuo rehellisyys pelotti Lenaa enemmÀn kuin mikÀÀn uhkaus.
Victor ojensi kÀtensÀ hÀnelle.
âLena, joku suunnittelee murhaavansa minut, sieppasi kihlattuni ja uhkaa tappaa sinut, koska pilasit heidĂ€n suunnitelmansa. Ennen kuin tiedĂ€mme, kuka tĂ€mĂ€n kaiken takana on, paras mahdollisuutesi selvitĂ€ hengissĂ€ on pysyĂ€ minun kanssani.â
Lena katsoi ojennettua kÀttÀ.
Koko elÀmÀnsÀ ajan hÀn oli yrittÀnyt olla sellainen ihminen, jota kukaan ei huomaisi.
Mutta yksi ainoa lyönti oli muuttanut kaiken.
Lopulta hÀn laski vapisevan kÀtensÀ Victorin kÀteen.
Victor sulki sormensa hÀnen kÀtensÀ ympÀrille.
Ja jossakin pÀin kaupunkia puhelin alkoi soida lukitussa huoneessa.
NÀytölle ilmestyi nimi.
LEON MERCER
Victor vastasi.
Kolmeen sekuntiin kumpikaan mies ei sanonut mitÀÀn.
Sitten Leonin ÀÀni kuului linjan toisesta pÀÀstÀ rauhallisena ja lÀhes iloisena.
âVictor, vanha ystĂ€vĂ€ni. Kuulin, ettĂ€ iltasi on ollut varsin jĂ€nnittĂ€vĂ€.â
Victor puristi puhelinta lujemmin.
âMissĂ€ Clara on?â
Leon naurahti hiljaa.
âSe on vÀÀrĂ€ kysymys.â
âMitĂ€ sinĂ€ haluat?â
âKaiken, mitĂ€ lupasit minulle kymmenen vuotta sitten.â
âEntĂ€ jos kieltĂ€ydyn?â
Linjan toisessa pÀÀssÀ oli hetken hiljaista.
Sitten Leon sanoi jotakin, mikÀ sai Lenan veren jÀÀtymÀÀn.
âKysy pieneltĂ€ palvelijattareltasi, mitĂ€ hĂ€nen isĂ€lleen tapahtui.â
Victor kÀÀntyi hitaasti katsomaan Lenaa.
Lenan kasvot kalpenivat.
EnsimmÀistÀ kertaa sinÀ iltana hÀn ymmÀrsi jotakin, mikÀ oli vielÀ pelottavampaa kuin myrkytysyritys.
Leon ei ollut valinnut hÀntÀ sattumalta.
HĂ€n tiesi tarkalleen, kuka Lena oli.
Ja hÀn oli odottanut pitkÀÀn, ettÀ Lena astuisi Victor Romanon elÀmÀÀn.
Puhelimesta kuului hÀiriöÀÀni.
Leon ehti sanoa vielÀ yhden lauseen ennen kuin yhteys katkesi.
âKerro Lenalle, ettei hĂ€nen isĂ€nsĂ€ kuollut onnettomuudessa.â
Puhelu pÀÀttyi.
Victor katsoi Lenaa.
âLenaâ, hĂ€n kysyi varovasti, âmitĂ€ tiedĂ€t isĂ€si kuolemasta?â
Lena perÀÀntyi ja pudisti pÀÀtÀÀn.
âEn mitÀÀn. IsĂ€ni kuoli, kun olin kaksitoistavuotias.â
Victorin kasvot synkkenivÀt.
âSitten luulen, ettĂ€ jonkun on vihdoin aika kertoa sinulle totuus.â
Kun kaupungin valot tuikkivat ikkunoiden takana, Lena ymmĂ€rsi, ettĂ€ Victor Romanon pelastaminen saattaisi johtaa hĂ€net salaisuuden jĂ€ljille â salaisuuden, joka oli haudattu lĂ€hes viidentoista vuoden ajan.
Salaisuuden, joka yhdisti hÀnen perheensÀ yhteen New Yorkin vaarallisimmista rikollisista imperiumeista.
Ja mies, joka oli juuri uhannut hÀntÀ puhelimessa, oli vasta kaiken alku.







