En olisi koskaan uskonut, että tuntisin itseni 58-vuotiaana jälleen hermostuneeksi teinitytöksi.
Olin ollut naimisissa lähes kolmekymmentä vuotta, kun mieheni kuoli ja jäin yksin taloon, joka tuntui aivan liian hiljaiselta. Lapseni olivat jo aikuisia ja elivät omaa elämäänsä. He soittivat minulle ja kävivät silloin tällöin kylässä, mutta iltaisin seurana olivat vain kellon tikitys ja muistoni.
Pitkään vakuuttelin itselleni, että olin saanut elämässäni tarpeeksi rakkautta yhden ihmisen tarpeisiin.
Mutta eräänä iltana katselin vanhoja valokuvia ja ymmärsin, etten halunnut viettää loppuelämääni yksin. En etsinyt ketään korvaamaan edesmennyttä miestäni. Halusin vain jälleen jonkun, jonka kanssa voisin jutella, nauraa, syödä yhdessä ja ehkä pitää kädestä kiinni kävelyllä.
Niinpä päätin viikkojen harkinnan jälkeen liittyä deittisivustolle.
Valitsin kuvan, jossa hymyilin, kirjoitin muutaman lauseen itsestäni ja jäin odottamaan.
Yllätyksekseni sain jo muutamassa päivässä useita viestejä.
Ensimmäisen miehen nimi oli Robert. Hän oli 61-vuotias, kertoi pitävänsä matkustamisesta ja väitti olevansa vanhan ajan herrasmies.
Sovimme tapaavamme kahvilassa.
Saavuin paikalle kymmenen minuuttia etuajassa, istuuduin ikkunan viereen ja silottelin mekkoani useita kertoja odottaessani.
Kun Robert astui sisään, tunnistin hänet heti.
Hän käveli pöytäni luo, hymyili ja istuutui vastapäätäni.
Sitten haistoin sen.
Hänen hajunsa oli niin kuvottava, että silmäni alkoivat melkein vuotaa vettä. Vaikutti siltä, ettei hän ollut käynyt suihkussa päiviin ja että hänen vaatteensa olivat lojuneet vuosikausia kosteassa vaatekaapissa.
Yritin käyttäytyä kohteliaasti. Sanoin itselleni, että hänellä oli ehkä ollut vaikea päivä tai että hän oli yksinkertaisesti hermostunut.
Mutta kun hän kumartui lähemmäs puhuakseen minulle, minun oli pakko pidättää hengitystäni.
Tuskin kymmenen minuutin kuluttua keksin tekosyyn ja lähdin.
Kun pääsin kotiin, nauroin itselleni.
”No”, ajattelin, ”ainakin selvisin ensimmäisistä treffeistäni.”
Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Toisen miehen nimi oli Michael. Hän oli 64-vuotias, hurmaava puhelimessa ja vaikutti siltä, että meillä oli paljon yhteisiä kiinnostuksenkohteita.
Juttelimme useita päiviä ennen kuin sovimme tapaavamme ravintolassa.
Laittauduin huolellisesti, puin ylleni lempikorvakoruni ja lähdin tapaamiseen aidosti innostuneena.
Michael oli jo paikalla.
Kun hän näki minut, hän nousi seisomaan, tervehti ystävällisesti ja pyysi minua istumaan.
Kaikki näytti sujuvan hyvin.
Kunnes noin viisitoista minuuttia myöhemmin kuusissakymmenissä oleva nainen käveli pöytämme luo.
Hän katsoi Michaelia kädet ristissä.
”Onko tämä siis se nainen, jonka kanssa olet viestitellyt?” hän kysyi kylmästi.
Jähmetyin paikalleni.
Michael kalpeni.
”Rakas, voin selittää…”
Nainen naurahti katkerasti.
”Selittää? Minähän olen vaimosi!”
Tuntui kuin kaikki veri olisi paennut kasvoiltani.
Michael alkoi änkyttää ja keksiä tekosyitä. Hän väitti, että hänen avioliittonsa oli käytännössä jo ohi ja että hän etsi vain jotakuta, jonka kanssa voisi keskustella.
Hänen vaimonsa kääntyi katsomaan minua ja huokaisi.
”Et ole ensimmäinen, jolle hän tekee näin. Olen todella pahoillani. Sinä et ole tehnyt mitään väärää.”
Nousin ylös, mutisin anteeksipyynnön ja poistuin ravintolasta niin nopeasti kuin pystyin.
Sinä iltana poistin puhelimestani useita viestejä ja lupasin itselleni, etten enää koskaan luottaisi kehenkään niin helposti.
Mutta muutamaa päivää myöhemmin sain uuden viestin.
Kolmannen miehen nimi oli Daniel. Hän oli 60-vuotias, hänellä oli ystävällinen hymy ja profiilikuva, joka huokui rauhallisuutta. Viesteissään hän vaikutti huomaavaiselta, kohteliaalta ja vilpittömältä.
Viikon viestittelyn jälkeen suostuin tapaamaan hänet.
Tällä kertaa valitsin julkisen paikan, kerroin ystävälleni, minne olin menossa, ja varmistin, että pääsisin kotiin omalla kyydilläni.
Aluksi Daniel vaikutti täysin tavalliselta mieheltä.
Hän kyseli perheestäni, kertoi harrastuksistaan ja sai minut nauramaan nuoruusvuosiensa tarinoilla.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ajattelin, että ehkä olin vihdoin tavannut kunnollisen miehen.
Sitten hän alkoi esittää outoja kysymyksiä.
Hän halusi tietää, asuinko yksin, kuinka paljon taloni oli arvoltaan ja oliko minulla säästöjä eläkevuosiani varten.
Yritin vaihtaa puheenaihetta, mutta hän palasi jatkuvasti samoihin kysymyksiin.
Sitten hänen käytöksensä muuttui.
Hänen hymynsä katosi, ja hän alkoi puhua siitä, kuinka vaikeaa hänen ikäistensä miesten elämä oli. Hän kertoi olevansa taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsevansa naisen, joka voisi auttaa häntä aloittamaan elämänsä uudelleen.
Kun sanoin, etten etsinyt ketään elätettäväksi, hänen ilmeensä muuttui kovaksi.
”Luulin, että olit antelias nainen”, hän sanoi.
Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni.
Nousin ylös, teeskentelin, että perheessäni oli tapahtunut jotain kiireellistä, ja poistuin paikalta.
Tällä kertaa en nauranut, kun pääsin kotiin.
Käteni tärisivät.
Tunsin itseni nöyryytetyksi ja pettyneeksi, ja olin vihainen itselleni siitä, että olin päästänyt nuo miehet niin lähelle.
Pahinta ei kuitenkaan ollut vielä tapahtunut.
Kun avasin kotini oven, kuulin ääniä keittiöstä.
Pysähdyin kuin seinään.
En odottanut ketään vierailulle.
Kävelin hitaasti käytävää pitkin, ja kun pääsin keittiön ovelle, näin jonkun istuvan pöydän ääressä.
En voinut aluksi uskoa silmiäni.
Henkilö nosti katseensa ja hymyili minulle aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.
”Vihdoinkin tulit kotiin”, hän sanoi rauhallisesti. ”Meidän täytyy puhua.”
Tunsin sydämeni hakkaavan voimakkaasti rinnassani.
Sillä keittiössäni istuva henkilö ei ollut mikään tuntematon mies deittisivustolta.
Hän oli joku, jonka olin tuntenut jo vuosien ajan.
Joku, johon olin luottanut.
Ja se, mitä hän oli juuri paljastamassa minulle, muuttaisi kaiken, mitä olin kuvitellut tietäväni omasta perheestäni… 😱💔
