Huoneen ovi sulkeutui hiljaa.
EnsimmÀistÀ kertaa aamun jÀlkeen Yanis ja Nadia olivat kahden kesken.
Alakerrassa juhlat jatkuivat ilman heitÀ. Perinteiset ilonhuudot olivat vaienneet, mutta derbuka-rumpu soi yhÀ. Nauru kaikui ympÀri taloa, teekupit kilahtelivat toisiaan vasten, ja joku lauloi aivan hirveÀn huonosti, mutta vieraat taputtivat silti.
Yanis istuutui sÀngyn reunalle.
Nadia istui jo ikkunan vieressÀ olevalla tuolilla. HÀnen selkÀnsÀ oli tÀysin suorassa. HÀnen kasvonsa olivat edelleen kokonaan piilossa pitkÀn, kirjotun vaaleanpunaisen hunnun alla.
HÀn ei ollut riisunut sitÀ kertaakaan koko pÀivÀn aikana.
Ei vihkimisen aikana. Ei ruokailun aikana. Ei edes heidÀn ensimmÀisen tanssinsa aikana.
Vieraat olivat pitÀneet sitÀ viehÀttÀvÀnÀ.
âVanhan ajan morsianâ, tĂ€dit olivat kuiskailleet.
Mutta Yanisista naisen kÀytös alkoi tuntua oudolta.
â Voitko nyt katsoa minua? â hĂ€n kysyi lempeĂ€sti.
Nadia nosti kÀtensÀ huntunsa reunalle.

â Ole kiltti⊠ÀlĂ€ vielĂ€.
Yanis kurtisti kulmiaan.
â Olet sanonut noin aamusta asti. MitĂ€ oikein tapahtuu?
â Ei mitÀÀn.
â SiinĂ€ tapauksessa katso minua.
Nainen pysyi liikkumatta.
Yanis polvistui hÀnen eteensÀ ja yritti erottaa hÀnen silmÀnsÀ kirjailun lÀpi.
â Haluatko, ettĂ€ kutsun Ă€itisi tĂ€nne?
â En!
Naisen huuto sÀikÀytti hÀnet.
HÀn peitti vÀlittömÀsti suunsa kÀdellÀÀn.
Yanis nousi hitaasti seisomaan.
â Nadia, selitĂ€ minulle, mitĂ€ tapahtuu.
Nadia pudisti pÀÀtÀÀn.
â Jos nĂ€et kasvoni⊠kaikki muuttuu.
Yanis katsoi hÀntÀ muutaman sekunnin ajan.
â Menimme juuri naimisiin. MitĂ€ ikinĂ€ tapahtuukin, voit kertoa minulle totuuden.
HÀn ojensi kÀtensÀ.
â En pakota sinua mihinkÀÀn. Mutta minulla on oikeus tietÀÀ totuus.
Nainen pysyi pitkÀÀn liikkumatta.
Sitten hÀn laski kÀtensÀ hitaasti.
Yanis nosti hunnun.
Ensin hÀn nÀki mustan hiussuortuvan. Sitten pisaranmuotoisen korvakorun. Lopulta naisen posken.
Ja yhtÀkkiÀ hÀn jÀhmettyi.
HÀnen sormensa pÀÀstivÀt irti kankaasta.
Huntu valahti Nadian olkapÀille.
PitkÀ, vaalea arpi alkoi vasemmasta ohimosta ja kulki poskipÀÀtÀ pitkin alaspÀin. Naisen vasen silmÀ nÀytti hieman erilaiselta, ja pieni osa hÀnen leukansa lÀhellÀ olevasta ihosta oli vaurioitunut.
Mutta arpi ei ollut syy siihen, miksi Yanis perÀÀntyi.
Syy oli naisen kasvot.
HĂ€n tunsi ne.
HÀn oli nÀhnyt ne ennenkin.
Vuosia sitten.
Valokuvassa, jota hÀn sÀilytti piilossa vanhassa puisessa rasiassa.
â Se olit sinÀ⊠â hĂ€n kuiskasi.
Nadia sulki silmÀnsÀ.
â Niin.
Yanis pudisti pÀÀtÀÀn.
â Ei. TĂ€mĂ€ on mahdotonta.
â Muistatko nyt?
HÀn kÀveli ikkunan luo ja hengitti raskaasti.
â MistĂ€ tuo arpi on tullut?
Nadia kosketti poskeaan.
â Tulipalosta, kolme vuotta sitten.
Yanis kÀÀntyi ympÀri.
YhtÀkkiÀ huone tuntui paljon pienemmÀltÀ.
Kolme vuotta aiemmin tulipalo oli tuhonnut pienen talon kaupungin laidalla. SinÀ yönÀ erÀs nuori nainen oli kadonnut. HÀnen nimensÀ oli Amira.
HÀn oli sellaisen naisen tytÀr, joka oli työskennellyt Yanisin perheelle lÀhes kaksikymmentÀ vuotta.
Ja hÀn oli Yanisin elÀmÀn ensimmÀinen suuri rakkaus.
Yanis oli etsinyt hÀntÀ kuukausien ajan.
Sitten hÀnen isÀnsÀ oli kertonut, ettÀ Amira oli kuollut tulipalossa.
Yanis oli uskonut hÀntÀ.
TÀhÀn yöhön asti.
â Amira? â hĂ€n mutisi.
Nadia nyökkÀsi.
â Oikea nimeni on Amira.
Yanis nosti kÀtensÀ suunsa eteen.
â Miksi et kertonut minulle?
â Koska tiesin, ettet olisi koskaan mennyt kanssani naimisiin, jos olisit tiennyt, kuka oikeasti olen.
â Se ei ole totta!
â Miksi sitten uskoit isÀÀsi kolmen vuoden ajan etkĂ€ etsinyt minua?
Yanis ei löytÀnyt vastausta.
Amira työnsi kÀtensÀ hÀÀpukunsa alle ja otti esiin pienen kirjekuoren.
â En ole palannut tuhotakseni elĂ€mÀÀsi, Yanis. Olen palannut, koska löysin vihdoin todisteet.
â Todisteet mistĂ€?
HÀn laski kirjekuoren sÀngylle.
â IsĂ€si ei ainoastaan valehdellut kuolemastani. HĂ€n mÀÀrĂ€si sytyttĂ€mÀÀn tulipalon.
Yanis katsoi hÀntÀ jÀrkyttyneenÀ.
â Se on mahdotonta.
â IsĂ€si sai tietÀÀ, ettĂ€ olin löytĂ€nyt asiakirjoja, jotka todistivat hĂ€nen kavaltaneen rahaa liikekumppaneiltaan. Aioin ilmoittaa hĂ€nestĂ€ viranomaisille. SinĂ€ yönĂ€ joku lukitsi oven ulkopuolelta.
Yanis kalpeni.
â Mutta miten selvisit?
â ErĂ€s naapuri auttoi minut ulos rikkinĂ€isestĂ€ ikkunasta. Olin sairaalassa kuukausia. Kun lopulta toivuin, sain selville, ettĂ€ isĂ€si oli maksanut useille ihmisille, jotta kaikki uskoisivat minun kuolleen.
HĂ€n avasi kirjekuoren.
Sen sisÀllÀ oli valokuvia, pankkisiirtojen tiliotteita ja kÀsin kirjoitettu kirje, jossa oli hÀnen isÀnsÀ allekirjoitus.
Yanis otti kirjeen.
HÀnen kÀtensÀ alkoivat tÀristÀ.
Sitten Nadia puhui uudelleen.
â On vielĂ€ yksi asia.
Yanis katsoi hÀntÀ.
â Nainen, joka pelasti henkeni, ei ollut tuntematon. HĂ€n oli sinun Ă€itisi.
Yanis tuijotti hÀntÀ epÀuskoisena.

â Ăitini kuoli kuusi kuukautta tulipalon jĂ€lkeen.
â Ei. HĂ€n katosi, koska sai selville, mitĂ€ isĂ€si oli tehnyt. HĂ€n auttoi minua pakenemaan ja antoi nĂ€mĂ€ asiakirjat minulle ennen omaa katoamistaan.
Yanis istuutui hitaasti sÀngylle.
EnsimmÀistÀ kertaa hÀn ymmÀrsi, miksi hÀnen isÀnsÀ oli vaatinut tÀtÀ avioliittoa niin voimakkaasti.
Miksi hÀn oli kannustanut Yanisia menemÀÀn naimisiin Nadian kanssa.
Miksi hÀn ei ollut koskaan kysynyt mitÀÀn tÀmÀn menneisyydestÀ.
HÀnen isÀnsÀ ei halunnut hÀnen menevÀn naimisiin tuntemattoman naisen kanssa.
HÀn halusi pitÀÀ vihollisensa lÀhellÀÀn.
YhtÀkkiÀ joku koputti voimakkaasti huoneen oveen.
â Yanis! Avaa tĂ€mĂ€ ovi heti!
Se oli hÀnen isÀnsÀ ÀÀni.
Amira tarttui hÀnen ranteeseensa.
â ĂlĂ€ pÀÀstĂ€ hĂ€ntĂ€ sisÀÀn.
Mutta Yanis oli jo menossa ovelle.
HĂ€n avasi sen.
HÀnen isÀnsÀ seisoi kÀytÀvÀllÀ yhÀ kalliissa hÀÀpuvussaan. HÀnen takanaan seisoi kaksi hÀnen turvamiehistÀÀn.
Miehen katse osui vÀlittömÀsti kirjekuoreen.
Hetken ajan hÀnen kasvonsa valahtivat tÀysin kalpeiksi.
Sitten hÀn katsoi Amiraa.
â Sinun olisi pitĂ€nyt pysyĂ€ kuolleena.
HĂ€nen sanansa kaikuivat huoneessa.
Yanis kÀÀntyi isÀÀnsÀ kohti.
â SinĂ€kö sytytit tulipalon?
HÀnen isÀnsÀ ei vastannut.
â SINĂKĂ TAPOIT ĂITINI?
Vanhempi mies painoi katseensa alas.
Ja tuo hiljaisuus oli riittÀvÀ vastaus.
Amira nousi hitaasti seisomaan.
â Ei, Yanis. HĂ€n ei tappanut hĂ€ntĂ€.
HÀn työnsi kÀtensÀ hÀÀpukunsa piilotaskuun ja otti esiin pienen matkapuhelimen.
â Ăitisi odottaa sinua alakerrassa. HĂ€n on ollut siellĂ€ koko juhlan ajan.
Yanis katsoi nÀyttöÀ.
Videopuhelu oli yhdistymÀssÀ.
Ja kun nainen ilmestyi nÀytölle, kirjekuori putosi hÀnen kÀdestÀÀn.
Se oli hÀnen ÀitinsÀ.
HĂ€n oli elossa.
â Onnea hÀÀpĂ€ivĂ€n johdosta, poikani â Ă€iti kuiskasi kyyneleet silmissÀÀn. â Nyt on tullut aika, ettĂ€ saat tietÀÀ, miksi annoin sinun uskoa minun kuolleen.
MinkĂ€ salaisuuden Yanisin Ă€iti aikoo vielĂ€ paljastaa? Oliko tĂ€mĂ€ hÀÀt todella rakkaustarina vai oliko kaikki suunniteltu alusta asti hĂ€nen isĂ€nsĂ€ paljastamiseksi? đ±đ







